Muutosta ilmassa


Sarasvatin hiekkaa!
12.10.2011, 9:48 am
Filed under: Ilmastonmuutos

Kävin lauantaina Rovaniemen teatterissa katsomassa ajatuksia herättävän näytelmän Sarasvatin hiekkaa, joka perustuu Risto Isomäen samannimiseen romaaniin. Olen viime aikoina käynyt katsomassa lähinnä musikaaleja ja muita kevyitä ilotteluita, joten oli varsin virkistävää nähdä kerrankin  näytelmä,  joka avasi silmiä ja antoi ihan oikeasti pohdiskeltavaa.

Sarasvatin hiekkaa on ekologinen trilleri, joka perustuu tieteellisiin faktoihin ilmastonmuutoksen vaikutuksista. Romaani on kirjoitettu vuonna 2005, minkä jälkeen on tapahtunut paljon. Esimerkiksi viime keväänä Japanin Fukushiman ydinvoimalaan iskenyt maanjäristys ja tsunami muistuttavat pelottavan paljon Isomäen kirjan tarinaa. Näytelmän jälkeen jäikin väkisin pohtimaan, mikä osa tarinasta oli fiktiota, mikä puolestaan voi oikeasti tapahtua.

”Sarasvatin hiekkaa -esityksen tarkoituksena on avata silmiä ja herättää keskusteluun ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta olennaisia globaaaleja kysymyksiä.”

Myös kontiolahtelainen Rospuutto -teatteriryhmä on tehnyt oman tulkintansa Sarasvatin hiekkaa -romaanista. Ryhmä lähtee näytelmän kanssa kiertueelle ja saapuu Kajaaniin 2.11.2011. Kajaanin teatterissa nähdään siis näytelmästä ainoastaan yksi esitys ja uskallan esittää, että jos aiot tänä syksynä käydä katsomassa vain yhden teatteriesityksen, olkoon se tämä.

Lue lisää Kajaanin kaupunginteatterin sivuilta  tai ke 12.10.2011 Helsingin Sanomien Kulttuuri-sivuilta



Suuret kaupungit näyttävät mallia ilmastotalkoissa
19.8.2011, 11:42 am
Filed under: Ilmastonmuutos

Kulunut kesä oli helteinen, kuulemma kesäkuun alusta mitattuna keskilämpötila oli korkein 23 vuoteen. Heinäkuu oli jopa yksi kuumimmista 50 vuoteen, vaikkakin edellisvuonna oli vielä tätäkin kesää kuumempi. Toisaalta Uudessa-Seelannissa kärvistellään uutisten mukaan poikkeuksellisen kylmässä talvisäässä – luntakin siellä on tullut ensi kertaa vuosikymmeniin.

Yksittäisistä kuumista tai kylmistä kausista ei toki pidä vetää hätiköityjä johtopäätöksiä. En siis tietenkään väitä, että nämä meillä poikkeuksellisen kuumat tai toisella puolen maapalloa poikkeuksellisen kylmät säät johtuisivat yksiselitteisesti ilmastonmuutoksesta. Väkisin kuitenkin mietityttää, kuinka paljon erilaiset sään ääri-ilmiöt tulevat yleistymään seuraavina vuosikymmeninä. Ilmastonmuutos kun edistyy ja alkaa olla kiire, jotta ilmastopäästöjä onnistutaan leikkaamaan riittävästi pahimpien uhkakuvien toteutumisen ehkäisemiseksi.

Suomen kuusi suurinta kaupunkia ovatkin jo ryhtyneet toimeen: Helsingin, Espoon, Tampereen, Vantaan, Turun ja Oulun kaupunginjohtajat perustivat yhteisen ilmastoverkoston viime helmikuussa. Ilmastoverkosto pyrkii konkreettisiin hankkeisiin ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Viime viikolla kaupunginjohtajat julkaisivat yhteisen ilmastokannanoton. Kannanotossa korostetaan kaupunkien vastuuta ilmastonmuutoksen torjunnassa ja esitetään kuusi konkreettista ilmastoaloitetta, joita suurimmat kaupungit aikovat yhteistyössä edistää.

Kaupunginjohtajat päättivät viedä eteenpäin seuraavia yhteisiä ilmastotekoja:

  • energiaviisaan rakentamisen tiekartan laatimista kuhunkin kaupunkiin
  • rakentamisen ohjauksen ja rakennusvalvonnan kehittämistä energianeuvonnan ja laadunohjauksen suuntaan
  • ilmastoneuvonnan kehittämistä ja asukkaiden ilmastotekojen tukemista kaupunkien yhteisprojektilla
  • ekotukihenkilöiden nimeämistä työpaikoille
  • matkustustarpeen vähentämistä ottamalla käyttöön videoneuvottelut
  • budjetoinnin ilmastovaikutusten arviointia

Ilmastonsuojelu ei tietenkään ole vain suurimpien kaupunkien asia, vaan kaikkien kuntien tulisi liittyä ilmastotalkoisiin. Kuuden suurimman kaupungin kaupunginjohtajat kannustavatkin esimerkillään myös kaikkia muita kuntia tarttumaan toimeen ja tekemään konkreettisia ilmastotekoja.

Lue lisää kaupunginjohtajien ilmastokannanotosta täältä >>



Kiinnostavia ilmastoseminaareja Kajaanissa
18.4.2011, 9:44 am
Filed under: Ilmastonmuutos, Ilmastostrategia, Ilmastovinkit

Nyt olisi Kajaanissa lyhyellä aikavälillä tarjolla kaksi kiinnostavaa ilmastoaiheista yleisötilaisuutta.

Ensimmäinen, Suomen luonnonsuojeluliiton järjestämä Ilmastonmuutosta ilmassa -tilaisuus on jo ylihuomenna keskiviikkona 20.4.  Kajaanin raatihuoneella klo 18-20. Tilaisuudessa ruotsalainen ilmastoaktivisti Urpo Taskinen vastaa (suomeksi) mm. seuraaviin kysymyksiin:

  • Mitä ilmastonmuutos tarkoittaa?
  • Mistä se johtuu?
  • Mitä seurauksia sillä voi olla?
  • Mitä voimme tehdä estääksemme tai ainakin hidastaaksemme sen etenemistä?  
  • Mitä Norbottenissa on tehty?
  • Mitä Kainuussa voidaan tehdä?
  • Ja mitä tapahtui kun ruotsalainen ilmastoaktivisti ja suomalainen luonnonsuojelija pyöräilivät Venäjällä 2000 km helle- ja metsäpalokesänä 2010?

Lisätietoa tilaisuudesta http://www.sll.fi/kainuu/ilmastoluento

Toinen ilmastotilaisuus on Kainuun ilmastostrategia 2020 -projektin järjestämä yleisötilaisuus perjantaina 6.5. klo 12.30-16.00 Kajaanin Bio Rexissä. Tilaisuudessa esitellään Kainuun ilmastostrategialuonnos ja laitetaan se kuukaudeksi lausunnoille.

Muutosta ilmassa – Kainuun ilmastostrategia 2020

Tervetuloa
Jouni Ponnikas, erikoistutkija, Kajaanin yliopistokeskus
Kainuun ilmastostrategia 2020 -projektin ohjausryhmän pj

Kainuun ilmastostrategia 2020 lausunnoille
Sanna Kopra, projektipäällikkö, Kainuun maakunta -kuntayhtymä

Energiansäästö kotitalouksissa
Sanna Moilanen, energianeuvoja, Pohjois-Pohjanmaan energiatoimisto Popento

Epämiellyttävä totuus -dokumenttielokuva
Oscar-palkitussa dokumentissa Yhdysvaltain entinen varapresidentti Al Gore esittelee ilmastonmuutosta ja arvioita sen vaikutuksista.

Kummatkin tilaisuudet ovat ilmaisia ja kaikille avoimia. Lämpimästi tervetuloa!



Earth Hour – Sammuta valot ilmaston puolesta
23.3.2011, 1:09 pm
Filed under: Energia, Ilmastonmuutos

Tulevana lauantaina 26.3 vietetään jälleen maailmanlaajuista Earth Houria. Tuhannet ja taas tuhannet yksityiset ihmiset, yritykset ja julkisyhteisöt ympäri maapalloa sammuttavat valonsa tunniksi klo 20.30–21.30 välisenä aikana. Kyseessä on symbolinen ele ilmaston puolesta. Toki se säästää myös jonkin verran sähköäkin.

Earth Hour on maailmanlaajuinen ilmastotempaus, jossa miljoonat ihmiset sammuttavat valonsa tunniksi samana päivänä. Myös useat kunnat ja kaupungit osallistuvat Earth Hour -tapahtumaan. Yksi näistä osallistujista on Kajaanin kaupunki.  Monet tunnetut monumentit, kuten Eiffel-torni Pariisissa tai Kristus-patsas Rio de Janeirossa, pimentävät valaistuksensa tunnin ajaksi.

Viime vuonna lähes 90 suomalaista kuntaa tai kaupunkia osallistui tapahtumaan, ja maailmanlaajuisesti osallistuneiden kuntien määrä nousi yli neljän tuhannen. Kaiken kaikkiaan Earth Houriin osallistui viime vuonna yli miljardi ihmistä.

Earth Hour -kampanja muistuttaa, että tunti ei kuitenkaan riitä, vaan meidän kaikkien täytyy enemmän ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Kampanja haastaakin ihmisiä tekemään oman lupauksensa ilmastonsuojelemiseksi. Muutama esimerkki lupauksista:

  • Lupaan kävellä, pyöräillä tai kulkea julkisilla liikennevälineillä aina kun se on mahdollista.
  • Lupaan alentaa sisälämpötilaa asunnossani yhdellä asteella.
  • Lupaan siirtyä käyttämään ympäristöystävällisesti tuotettua sähköä.
  • Lupaan nauttia useammin kasvisruokaa.

Tee Sinäkin oma ilmastolupauksesi osoitteessa www.beyondthehour.org ja sammuta valot lauantaina ilmaston puolesta!

Lue lisää Earth Hourista >>